Pakkoruotsi.net - Kielellisen demokratian ja sivistyksen puolesta  
 

 Suomen kielipolitiikka ja kieltenopetus

 
Etusivu
Pakkoruotsin ajajat
Pakkoruotsin perustelujen tarkastelua
Suomen työelämän tarvitsemat kielet
Onko Suomi kaksikielinen maa?
Suomen kielipolitiikka vs. demokratia
Kielten opiskelu kouluissa
Ruotsinkieliset kiintiöt kouluissa
Ketkä haluavat muutosta?
Keinotekoisen kaksikielisyyden kustannukset
Median sensuuri
Ruotsalainen Kansanpuolue
Miksi pakollinen ruotsi?
Kielikylpyopetus
Pohjanmaa
KIEPO-projekti
Vain toimimalla voit vaikuttaa!
Uutiset ja kannanotot
Linkit
Info
Yhteydenotto

 

 

 

 

 

Pakkoruotsin perustelujen tarkastelua

Tämä sivu tuo esille sen, että pakkoruotsin puolesta esitetyt väittämät eivät ole perusteluja vaan ihmisten henkilökohtaisia asenteita ja mielipiteitä, jotka yritetään saada kuulostamaan perusteluilta.

Koululaitoksen tehtävänä on yleissivistyksen, tieteen ja ammattitaidon kehittäminen. Kouluopetus ei voi perustua ihmisten mielipiteille. Myöskään lainsäädäntö – tässä tapauksessa koulu- ja kielilainsäädäntö – ei voi perustua ihmisten mielipiteille, vaan laeille tulee olla rationaaliset tai moraaliset perustelut, jotka ajavat koko yhteiskunnan etua.

Pakkoruotsin kannattajilla on kolme olennaisesti väärää lähtökohtaa:
– Ei eroteta henkilökohtaisia näkemyksiä ja perusteluita toisistaan.
– Ei eroteta viranomaisia ja yksilöitä toisistaan.
– Ei eroteta tukemista ja pakottamista.

Pakkoruotsille annettujen perustelujen tarkastelua
Ruotsinkieliset palvelut

Yksi yleinen perustelu on, että ruotsinkielisten palveluiden luominen Suomeen tarvitsisi ruotsia osaavia suomenkielisiä. Suomessa on noin 2,44 miljoonaa työpaikkaa (2006), jotka tuottavat palvelut noin 5,2 miljoonalle ihmiselle. Ruotsinkielisiä on Manner-Suomessa noin 260 000. Karrikoidusti sanottuna tästä siis noin puolet (130 000) riittää luomaan ruotsinkieliset palvelut Suomeen. Todellisuudessa luku on vain murto-osa tästä, sillä ainoastaan itse palvelun, ja ainostaan julkisella sektorilla, tulee olla ruotsinkielistä – hallinto voi olla lähes kokonaan suomenkielinen. Kun asioita rationalisoidaan, periaatteessa Suomen ruotsinkieliset riittävät ylläpitämään ruotsinkieliset palvelut Suomessa.

Velvollisuus ruotsinkielisten palveluiden järjestämisestä kuuluu viranomaisille, ei yksilöille. Vastuu henkilöstön kielitaidosta palvelukseen otettaessa ja kielitaidon ylläpidosta on viranomaisella. Esimerkiksi kunnilla on velvollisuus järjestää perusopetus ja perusterveydenhuolto, mutta emme velvoita ketään yksilöä opiskelemaan opettajaksi tai lääkäriksi. Kenelläkään yksilöllä ei ole velvollisuutta opiskella tai osata ruotsia ruotsinkielisten takia. Jos ajattelisimme että on, tällöin voisimme ajatella, että jokaisella ruotsinkielisillä on velvollisuus opiskella suomen kieli suomenkielisten takia, jolloin ruotsin taidon vaatimukset suomenkielisille voitaisiin taas poistaa.

"Laki ei edellytä, että jokaisella virkamiehellä tulisi olla samantasoinen ja yhtä laaja kielitaito. Pääasia on, että kussakin virastossa on riittävä suomen ja ruotsin kielen taito työtehtävien suorittamiseksi. Tehtävien jako eri kieliä hallitsevien virkamiesten kesken on näin ollen yksi mahdollinen tapa huolehtia kielellisten oikeuksien toteutumisesta.
[- -] Julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain mukaan viranomaisen on huolehdittava siitä, että virkamiehillä on heidän tehtäviensä edellyttämä kielitaito. Laki ei edellytä, että kaikkien työntekijöiden on osattava sekä suomea että ruotsia. Olennaista on, että kaksikielisissä viranomaisissa on kielitaitoa siellä, missä sitä tarvitaan."
– Valtioneuvoston kertomus kielilainsäädännön soveltamisesta 2006

Ruotsinkielisiä palveluita tarvitaan siellä, missä asuu ruotsinkielisiä, joten näillä alueilla asuu myös eniten ruotsinkielistä työvoimaa. Joillakin aloilla (esim. terveyden- ja vanhustenhuolto) todetut puutteet ruotsinkielisissä palveluissa ovat siis rakenteellisia. Esimerkiksi ruotsinkielistä akateemista koulutusta voidaan vähentää ja vastaavasti lisätä ruotsinkielistä opetusta niille suorittavan työn palvelualoille, joissa on pulaa ruotsintaitoisista työntekijöistä. Jos erilaisten toimenpiteiden jälkeen ruotsinkielisten palvelujen saannissa on edelleen puutteita, ei sekään tuo suomenkielisille yksilöille velvollisuutta opetella ruotsia.

"Tällä hetkellä puuttuu säännöllinen seuranta kansalaisten kokemuksista kielellisten palveluiden toimivuudesta viranomaisissa." (Valtioneuvoston kertomus kielilainsäädännön soveltamisesta 2006.) Valtionhallinto perustaa ruotsin kielen tarpeen osaksi ruotsinkielisten subjektiivisille kokemuksille. Kyselytutkimuksissa voidaan esim. kysyä, annetaanko kunnassa tasapuolista palvelua suomen- ja ruotsinkielisille. On mahdotonta, että pieni vähemmistö saisi samalla tavalla palvelua omalla kielellään kuin valtaväestö, vaan tehtäviä on jaettava ruotsin kieltä hallitsevien työntekijöiden kesken.

Ruotsin kielen tarve työelämässä

Elinkeinoelämän keskusliiton selvitys (2005) "Työelämän murros heijastuu osaamistarpeisiin. Osaavaa henkilöstöä yrityksiin" luettelee Suomen työelämässä tarvittaviksi vieraiksi kieliksi seuraavat kielet: englanti, ruotsi, saksa, venäjä, ranska, espanja, italia ja kiina. Jos vieraan kielen pakollisuutta perustellaan kyseisen kielen tarpeella Suomessa, pitäisi kouluissa olla pakollisena kaikki edellä mainitut kahdeksan kieltä. Tarve ei siis voi olla peruste pakollisuudelle, vaan tarve on ainoastaan peruste sille, että kyseisen kielen opetusta tulee tarjota kouluissa.

Englannin kielen osaajien tarve on selvitysten mukaan ylivoimaisesti suurin Suomessa, mutta koulusäädöksissä englanti ei ole pakollinen kieli. Vaikka englanti on valinnainen kieli, ei englannin osaajista ole pulaa. Tämä osoittaa sen, että minkään kielen ei tarvitse olla koulusäädöksissä pakollinen saadaksemme jonkin kielen osaajia riittävästi, vaan oppilaat valitsevat koulussa niitä kieliä, joille on olemassa tarve ja kysyntä työelämässä.

Koulujen pakollisen ruotsin perusteleminen sillä, että lain mukaan ruotsinkielisillä on oikeus hoitaa asiansa ruotsiksi valtion viranomaisissa ja kaksikielisissä viranomaisissa, on kehäpäätelmä. Perusopetuksessa ruotsi on pakollinen, koska 2. asteen koulutuksessa ruotsi on pakollinen. 2. asteen koulutuksessa ruotsi on pakollinen, koska korkea-asteen opetuksessa ruotsi on pakollinen. Korkea-asteen opetuksessa ruotsi on pakollinen, koska laki määrää, että valtion viroissa koko maassa pitää osata ruotsia. Tässäkin kehäpäätelmässä ruotsin pakollisuutta perustellaan loppujen lopuksi ruotsin tarpeella.

Toinen kotimainen

Toisinaan kuulee sanottavan, että ruotsin kielen pakollisuus on hyväksyttävää, koska ruotsi on toinen kotimainen kieli. Tosiasiassa termi ”toinen kotimainen” on poliitikkojen peruskoulu-uudistuksen yhteydessä keksimä termi, jotta ruotsi voidaan laittaa pakolliseksi suomenkielisiin kouluihin.

Jos kouluissa olisi aine nimeltä ruotsi, heräisi mm. kysymys, miksi ruotsi on pakollinen, vaikka paljon enemmän tarvittu englanti ei ole pakollinen. Kun aine ei voi olla ruotsi, pitää olla jokin toinen nimi.

Termi ”toinen kotimainen” ei perustu millekään, sillä saamen kielet ovat myös kotimaisia kieliä. Jos periaate on, että kotimaisten kielten tulee olla pakollisia koulussa, tulisi myös saamen kielten olla pakollisia. Myöskään muualla maailmassa ei tällaista termiä käytetä. Valtioiden lainsäädännöissä on kansalliskieliä sekä virallisia kieliä, mutta ei ”kotimaisia” ja ”ei-kotimaisia” kieliä.

Pakollinen ruotsi ei ole olemassa, koska ruotsi on "toinen kotimainen", vaan termi ”toinen kotimainen” on olemassa, jotta ruotsi voidaan pitää pakollisena suomenkielisissä kouluissa. Tosin lainsäädännössä voisi myös lukea, että äidinkielen lisäksi myös toisen kansalliskielen opiskelu olisi pakollista.

Kansalliskieli

Yksi annettu perustelu pakkoruotsille on, että ruotsi on kansalliskieli. Kansalliskieli-sanalle ei ole olemassa tarkkaa määritelmää. Perustuslain mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Perustuslaki on kuitenkin laki kuten muutkin lait. Se on syntynyt poliittisella päätöksellä ja sitä voidaan eduskunnan päätöksellä muuttaa. Koulujen pakkoruotsi ei tule perustuslaista vaan muista laeista, kuten esimerkiksi perusopetuslaki ja lukiolaki. Kun lakia perustellaan toisella lailla, ei kyseessä ole perustelu vaan puhdas kehäpäätelmä.

Esimerkiksi Sveitsissä on neljä kansalliskieltä. Sveitsissä ei kuitenkaan vaadita neljän kielen opiskelua kouluissa. Kansalliskieli on siis ennen kaikkea symbolinen arvo; kansalliskielen asema ei ole kielitaitovaatimus. Suomen perustuslaki tuo siis oikeuden saada palveluja ruotsiksi, mutta ei vaadi keneltäkään ruotsin taitoa. Se että kansalliskielen asema on peruste ruotsin kielen pakollisuudelle kouluissa, on mielipide, ei perustelu. Koulujen pakolliset aineet eivät kuitenkaan perustu ihmisten mielipiteisiin, vaan löydettävissä on oltava rationaaliset perustelut, joiden perusteella ko. lukuaine voidaan katsoa yleisivistykseen kuuluvaksi.

Toinen esimerkki on Kanada, joka on virallisesti kaksikielinen maa (englanti ja ranska). Malli Kanadan kaksikielisyyteen on otettu Suomesta. Ranskankielisiä Kanadassa on noin 23 prosenttia ja koko valtion alueella on oikeus asioida valtion viranomaisissa englanniksi tai ranskaksi. Kanadassa ei kuitenkaan ole "pakkoranskaa" oppilaitoksissa. Tästäkin huolimatta Kanadassa toimii Language Fairness -liike, joka katsoo, että ranskan taidon vaatimukset viran saamiseksi Kanadassa ovat kohtuuttomia.

Lainaus: Kielilaissa lukee, että Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Tämä ei nykykeskustelun valossa ollenkaan riitä selittämään minulle ensimmäisen lauseen merkitystä. Tulisiko ruotsin kielen olla minulle suomenkielisenä samanlaisessa asemassa kuin kansallislaulu, kansalliskirjailija tai -runoilija? Minua ei ainakaan ole missään pakotettu laulamaan kansallislaulua ja lukemaan Kiveä tai Runebergiä. Ainakaan vuositolkulla.
– Tuomas Leikkonen, valtiot. yo, Tuomaksen Blogi, 9.8.2006

Ruotsin kieli on osa suomalaista identiteettiä

Pakkoruotsin perusteeksi on annettu myös se, että ruotsi on osa suomalaista identiteettiä. Asiassa käytetään väärin identiteetin käsitettä. Identiteetistä voidaan esimerkiksi erottaa kansallinen identiteetti ja yksilön identiteetti. Esimerkiksi kristinusko on olennainen osa Suomen historiaa ja osa suomalaista identiteettiä. Uskonto on kuitenkin myös osa yksilön identiteettiä ja tämän takia Suomessa on uskonnonvapaus.

Myös kieli on osa yksilön identiteettiä. Kun ruotsin pakollisuutta perustellaan sillä, että ruotsi on osa suomalaista identiteettiä, on kysymyksessä vastaava ajattelu, kuin jos vaadittaisiin poistamaan uskonnonvapaus sillä perusteella, että kristinusko on osa suomalaista identiteettiä. Tältä perustalta katsottuna pakkoruotsi voidaan nähdä jopa ihmisoikeusrikkomuksena, pyrkimyksenä pakottaa tietynlainen kielellinen identiteetti kansalaisille.

Identiteetti on ihmisen omakuvan, roolien ja toiminnan kokonaisuus. Siihen liittyy erilaisia ulottuvuuksia, kuten persoonallinen, sosiaalinen, kulttuurinen tai kansallinen identiteetti. Identiteetti ei ole muuttumaton kokonaisuus, vaan se elää ja muokkautuu eri elämäntilanteiden myötä.
– Yhdenvertaisuus.fi

Lainaus: Sellaista etnistä piirrettä, mikä ei kuulu kansalle luonnostaan, yritetään asentaa sille keinotekoisesti. Vastaava toiminta on aina ja kaikkialla ihmisoikeusloukkaus. Suomi ei ole poikkeus. Kielet ovat kulttuuripiirteitä ja vieraan kulttuuripiirteen pakkoasentaminen johonkin heimoon tai kansaan on kulttuuri-invaasiota. Se on myös sulauttamispolitiikkaa, jollainen on kielletty kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Sulauttamispolitiikalla tarkoitetaan poliittista pyrkimystä muokata väestöryhmän etnisiä piirteitä muistuttamaan jonkin muun ryhmän piirteitä. Yksi tärkeimmistä etnisyyden piirteistä ja tunnusmerkeistä on kieli.
– Juhani Antero Salmensivu / Pieni Puukello 4/2003, Länsimainen oikeuskäsitys perustuu ihmisten tasavertaisuuteen

Kielten oppiminen

Usein sanotaan myös, että ruotsin osaaminen tukee muiden kielten osaamista. Kielen osaaminen tukee muiden kielten osaamista, mutta kieltä ei opetella jonkin kielen tueksi. Jos tarkoitus on oppia esimerkiksi saksaa, on tarkoituksenmukaista opiskella saksaa, ei ruotsia. Nämä muut kielet tukevat aivan samoin ruotsin opiskelua. (Vaikka kieliä ajateltaisiin em. tuen kannalta, emme tarvitse kahta toisia kieliä tukevaa kieltä, vaan yksi kieli riittää. Tämä kieli on useimmiten kouluissa englanti.) Kielten opiskelu kannattaa periaatteessa aloittaa mahdollisimman nuorena ja jostain vaikeammasta kielestä kuin ruotsi tai englanti. Tosin englanti omaa itseoikeutetun aseman, sillä englanti on yleensä jo tarpeellinen muiden opintojen kannalta. Ruotsin kielellä ei ole käyttöarvoa Pohjoismaiden ulkopuolella, ja ruotsin kulttuurillinen anti on pieni verrattuna isoihin eurooppalaisiin kieliin. Englannin rinnalle ruotsia parempi vaihtoehto olisikin esimerkiksi germaanisista kielistä saksa tai romaanisista kielistä ranska.

Yleissivistys

"Yleissivistyksellä tarkoitetaan sitä tieto- ja taitomäärää, joka kaikkien kansalaisten olisi hallittava voidakseen toimia ja vaikuttaa yhteiskunnassa."
– Wikipedia

Koulujen pakollista ruotsia perustellaan "Suomen kaksikielisyyden" lisäksi sillä, että ruotsin kieli kuuluisi yleissivistykseen. Henkilöt, jotka esittävät tämän väitteen, jättävät kuitenkin perustelematta, mikä tekee ruotsin kielestä yleissivistävän aineen. Se, että jokin taito voidaan katsoa kuuluvaksi yleissivistykseen, tarvitsee pohjakseen rationaaliset perustelut.

Tänä päivänä enää noin yksi prosentti Suomen väestöstä kommunikoi ainoastaan ruotsiksi. Ei siis voida ajatella, että kommunikointia varten suomalaisten tulisi osata tietty taitotaso ruotsin kielessä. Kaikki yleissivistävät tiedot ja taidot on hankittavissa Suomessa suomeksi tai englanniksi, ja kommunikointiin tarvitaan yksi yhteinen kieli, ei kahta kieltä. Yhteinen kommunikointikieli Suomessa on luonnostaan 92 %:n valtaväestön kieli eli suomi tai lingua francaksi vakiintunut englanti.

Se mikä on yleissivistävää, on sidoksissa ympäröivään yhteiskuntaan ja maailmaan – ja näin nykyhetkeen. Tiedot ja taidot, jotka katsotaan kuuluvaksi yleissivistykseen, muuttuvat siis ajan mukana. Tämän vuoksi koulujen opetussuunnitelmia muutetaan aika ajoin. Yleissivistyksestä puhuttaessa sekoitetaan ruotsin kielen kohdalla yleensä kieliopinnot ja asiat, jotka kuuluvat historian opetukseen. Asiat, jotka ovat olleet, kuuluvat koulussa historian opetukseen.

Matematiikkaa, historiaa, biologiaa ym. pakollisia aineita on vain yksi jokaista. Näin nämä aineet eivät voi olla keskenään valinnaisia (ei voida puhua "pakkomatematiikasta", "pakkobiologiasta" jne.). Ei ole olemassa esimerkiksi toista matematiikkaa, jonka kanssa matematiikka voisi olla valinnainen aine. Kieliä sen sijaan on useita. Maailmassa puhutaan arviolta yli 6 000 kieltä. Kouluihin ei voida laittaa kaikkia maailman kieliä, tai edes eniten puhutuimpia, pakolliseksi, joten kielten kohdalla keskinäinen valinnaisuus on ainoa keino saada monipuolisesti eri kielten osaajia yhteiskuntaan. Kouluopetuksessa on oltava pakollisina aineina kieliä, mutta jokin yksittäinen kieli voi olla pakollinen aine vain silloin, jos voidaan argumentoida sen kuuluvan yleissivistykseen. Ruotsin kielen kohdalla näin ei ole enää 2000-luvun Suomessa.

Yleissivistävät aineet ovat aineita, jotka ovat suoraan sovellettavissa universaalisti. Näitä ovat aineet kuten matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantieto sekä taideaineet. Yleissivistykseen kuuluvat myös maakohtaiset yhteiskuntatiedot ja -taidot eli aineet kuten historia, yhteiskuntaoppi, uskonto-oppi, ja äidinkieli.

Lainaus: Tieteen, teknologian ja yhteiskunnan kehittymisen myötä on käytettävissä oleva tietomäärä kasvanut pilviin. Siitä ei enää ole mahdollista erottaa yhteisesti hyväksyttyä perussivistykseksi sanottavaa kohtuullisen kokoista osaa. Toisaalta tähän ei ole tarvettakaan. Oleellista on, että yhteiskunta kokonaisuutena hallitsee tietyn tietomäärän, yhdenkään yksilön ei sitä tarvitse hallita.”
– Ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja, professori Aatos Lahtinen (Kanava 2/2005)

Kaikki kielet sivistävät, mutta kielellisen yleissivistyksen suomenkielinen omaa, kun hän hallitsee hyvin suomen kielen, kykenee hankkimaan ulkomaisista lähteistä tietoa ja kommunikoimaan vieraskielisten kanssa. 2000-luvun Suomessa ainoa kieli äidinkielen lisäksi, joka voitaisiin rationaalisesti argumentoida kuuluvan yleissivistykseen, on englanti.

Edellä esitetyn asian voi kääntää myös toisinpäin. Mitä vaikutusta olisi suomalaisten yleissivistykseen sillä, jos ruotsin tilalla saisi lukea jotain muuta kieltä? Ei mitään, mutta sitävastoin suomalaisten kielivaranto laajenisi.

Globaalisti katsottuna ruotsi on erittäin pieni kieli (n. 9 milj. puhujaa). Esimerkiksi matematiikka on pakollinen aine kaikissa länsimaisissa sivistysvaltioissa, mutta Suomi on ainoa maa, jossa ruotsin kieli on pakollinen aine.

Pohjoismainen yhteistyö

Yleinen perustelu ruotsin kielen tarpeellisuudelle on pohjoismainen yhteistyö, koska Pohjoismaat ovat luonnollinen ja tärkeä viiteryhmä Suomelle, ja että ruotsia osaava ymmärtäisi myös muita pohjoismaisia kieliä. Viimeksi mainitun osalta totuus on kuitenkin seuraava: "Lähes neljäsosa Pohjoismaiden väestöstä puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin tanskaa, norjaa tai ruotsia. Monet suomalaiset eivät ymmärrä ruotsia, vaikka se on Suomen toinen virallinen kieli, tanskasta tai norjasta puhumattakaan. Kun tehtiin selvitys pohjoismaisten kielten ymmärtämisestä pohjoismaisissa kokouksissa, ainoastaan viisi prosenttia suomalaisista sanoi ymmärtävänsä puhuttua tanskaa hyvin. Päinvastaista totesi peräti 84 prosenttia." Lähde: Pohjoismaiden neuvosto (2004). Pohjoismaiden neuvosto käyttää työkielenään ruotsia, tanskaa ja norjaa, mutta tulevaisuudessa Baltian maiden liittyessä kieleksi vaihdettaneen englanti.

Pohjoismaisessa investointipankissa (NIB) englanti ja ruotsi ovat virallisia kieliä. Ruotsin kielen säilyttäminen virallisena kielenä on korostamassa pankin pohjoismaisia juuria. Pankin neuvoston ja hallituksen käytännön työskentelykielenä on kuitenkin englanti. Myös Suomen liike-elämän kommunikointi muiden pohjoismaalaisten kanssa käydään yleensä englanniksi.

"Pohjoismainen yhteistyö oli takavuosina ja osin nykyäänkin harjoitettua toimintaa, jota tehdään Pohjoismaiden yhteisen arvopohjan takia."
– Wikipedia: Pohjoismainen yhteistyö

Vaikka pohjoismaista yhteistyötä pidetäänkin edelleen tärkeänä, ja joissakin organisaatioissa kommunikoidaan ruotsiksi muiden pohjoismaalaisten kanssa, toimii näissä elimissä lähinnä valtion organisaatioiden palveluksessa olevia johtaja-aseman virkamiehiä. Ruotsin kielen taito on siis pohjoismaista yhteistyötä tekeville osa ammattitaitoa; ruotsin kielen taito ei kuulu enää 2000-luvun Suomessa jokaisen kansalaisen yleissivistykseen.

Merkittävin viiteryhmä Suomelle ei ole enää Pohjoismaat vaan Euroopan unioni (EU). EU-maiden väestöstä englantia osaa 47 %, saksaa 32 % ja ranskaa 28 %, ruotsia osaa 3 %. Pohjoismainen yhteistyö tarvitsee ruotsin kielen osaajia, mutta pakkoruotsia pohjoismainen yhteistyö ei tarvitse enempää, kuin Suomen EU:hun kuuluminen tarvitsee pakkoranskaa tai pakkosaksaa. Pohjoismainen yhteistyö ei tarvitse 2,44 miljoonaa ruotsintaitoista (työpaikkojen määrä Suomessa).

Kansanedustaja Tarja Cronberg YLE:n MOT-ohjelmassa Pohjolan umpisuoli. Onko Pohjoismaiden neuvosto turha elin?, 13.11.2006:

Voi sanoo, et pohjoismainen viitekehys on tietyssä mielessä aikansa elänyt.”

Lue myös:
Pohjoismaiden neuvosto – kallis keskustelukerho?

Pohjoismaista yhteistyötä kylpyläkarkureista viisasten kerhoon

Kaikille samanlainen opetus on tasa-arvoa

Jotkut huomauttavat, että kaikille samanlainen opetus on tasa-arvoa. Voidaan esimerkiksi väittää, että koska kaikkien tuomareiden on osattava ruotsia, toisi ruotsin muuttaminen valinnaiseksi kieleksi epätasa-arvon, koska ne jotka eivät olisi opiskelleet ruotsia, eivät pääsisi tuomariksi. Väittämässä asiat käännetään päälaelleen. Koska ihmiset ovat erilaisia, mahdollisimman suuri valintojen mahdollisuus tuo tasa-arvoa. Muutoin voitaisiin vaikkapa vaatia, että kaikkien suomalaisten on opeteltava soittamaan jotain instrumenttia, jotta heillä on yhdenvertainen mahdollisuus päästä Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan ja valmistua muusikon ammattiin. Juuri se, että oppilaalla on mahdollisuus valita mahdollisimman paljon aineita oman kiinnostuksensa ja osaamisensa mukaan, tuo opetukseen tasa-arvoa.

Tällä hetkellä koulujen kieltenopetuksessa on epätasa-arvo. Ne jotka haluavat lukea englantia ja ruotsia, saavat lukea näitä kahta kieltä. Ne jotka haluavat lukea jotain muuta kieltä kuin ruotsia, joutuvat lukemaan kolmea kieltä.

Arvot

Pakkoruotsia perustellaan jopa suvaitsevaisuudella. Kun arvokäsityksillä perustellaan jotain asiaa, tulisi ensiksi selvittää, mitä tämä arvokäsitys tarkoittaa. Suvaitsevaisuus voidaan nähdä ennen kaikkea vastakohtana pakottamiselle. Suvaitsemme eri uskonnot, mutta emme pakota mihinkään uskontoon. Suvaitsemme muslimit Suomessa, mutta emme pakota suomalaisia opettelemaan Koraania ulkoa peruskoulusta korkeakouluun. Suvaitsemme ruotsin kielen aseman kansalliskielenä, ruotsinkieliset ja ruotsin kielen, mutta tällöin meidän tulee suvaita myös se, että muista kielistä ja kulttuureista enemmän kiinnostuneita (tai niitä, joita ei vain ruotsinkielinen kulttuuri kiinnosta) ei pakoteta opettelemaan ruotsia.

Rkp:n perustelu

Rkp:n Internet-sivu:
Kysymys: Miksi ruotsin kieltä pitää lukea suomenkielisissä kouluissa?
Rkp:n vastaus: "Rkp:n lähtökohta kielikysymyksessä on Suomen perustuslaissa, jonka mukaan Suomessa on kaksi kansalliskieltä, suomi ja ruotsi. Suomen kansa on tämän jälkeen demokraattisesti päättänyt (eduskuntaan valitsemien edustajiensa kautta), että molemmat kieliryhmät opiskelevat toistensa kieliä, tasavertaisuuden nimessä. Mielestämme tämä on todella iso rikkaus monimuotoisessa maailmassamme, eikä mitenkään "pois" mistään muusta."

Rkp on päättänyt, että kansalliskieli on samalla kielitaitovaatimus, vaikka tällaiselle ajattelulle ei lödy pohjaa mistään. Kansa ei myöskään ole päättänyt, että molemmat kieliryhmät opiskelevat toistensa kieliä, vaan suurin osa kansasta vastustaa nykyistä tilannetta. Suomessa on lisäksi myös muita kieliryhmiä. Pakollinen ruotsin opiskelu on myös suoraan pois muusta opiskelusta.

Kaikki pakkoruotsia puoltavat argumentit ovat idiotismeja:
"Ruotsia osaamalla suomalaiset pääsevät osaksi pohjoismaista perhettä."
Suomenkielisten kieli on suomi. Jos he suomenkielisinä eivät kelpaa osaksi pohjoismaista perhettä, ehkä pohjoismainen perhe ei ole heille oikea viiteryhmä.
"Ruotsia osaamalla voimme tehdä kauppaa ruotsalaisten kanssa."
Tekevätkö ruotsalaiset kauppaa vain sellaisten kanssa, jotka osaavat ruotsia? Eivätkö ruotsalaiset osaa vieraita kieliä?
"Yhteispohjoismaisissa yrityksissä on osattava ruotsia."
Varmasti onkin, koska Suomi omalla kustannuksellaan opettaa kansalaisilleen ruotsia ja antaa ruotsalaisille mahdollisuuden vaatia sen taitoa.
"Kaksikielisyys on rikkaus."
Suomalaiset eivät ole kaksikielisiä. Jos he olisivat, se olisi rikkaus. Se, että valtio on kaksikielinen mutta kansalaiset eivät, ei ole rikkaus vaan rasite niille kansalaisille.
"Ruotsin osaaminen on avain muiden vieraiden kielten oppimiseen."
Ruotsi on suomalaisille aivan yhtä vieras kuin ne muutkin kielet. Ruotsin osaaminen helpottaa muiden germaanisten kielten omaksumista vain, jos ruotsia osaa valmiiksi. Ellei sitä osaa valmiiksi, sen opetteleminen on pois niiden muiden kielten opiskelusta.
– Fil. tri, kielentutkija Jussi Halla-aho, kotisivu, 2007

Lue myös: Väitteitä ja vastaväitteitä pakkoruotsista
Pakkoruotsi on tarpeeton rasite
Stop Pakkoruotsi! – Argumentit

Sivun alkuun

 

Artikkeleita
muualta
Artikkeli-
kokoelma
Mielipide-
kirjoituksia
Eurooppalaisen Suomen kielipolitiikka
Kielivalinnat ja kielten opiskelu
Vuosituhat on vaihtunut...
Pienen pieni uutinen
Pakkoruotsia tyhmille suomalaisille
Varastettu ilo
Oppi kaksi-
kielisyydestä
Kuihtuvan puun strategia
In Finland, a battle of the tongues
Borde svenskan göras frivillig?

 

www.pakkoruotsi.net