Suomen kielipolitiikka, kielilaki, kaksikielisyys, pakkoruotsi

Kielten opiskelu kouluissa

Ruotsin pakollisuus asettaa oppilaat eriarvoiseen asemaan. Ne jotka haluavat lukea englantia ja ruotsia, saavat lukea näitä kahta kieltä. Ne jotka haluavat lukea jotain muuta kieltä kuin ruotsia, joutuvat lukemaan kolmea kieltä.

Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelmassa perustelu pakkoruotsille on seuraava: "Ruotsin kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön maamme ruotsinkielisen väestön kanssa sekä pohjoismaiseen yhteistyöhön. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa häntä arvostamaan Suomen kaksikielisyyttä ja pohjoismaista elämänmuotoa."

Jokainen näistä perusteluista kaatuu omaan mahdottomuutensa:
- Ei voida vaatia että 95 prosenttia kansasta opettelee 5 prosentin äidinkieltä voidakseen olla vuorovaikutuksessa tämän vähemmistön kanssa. Lisäksi samaan aikaan ruotsinkieliset opettelevat suomea kouluissa.
- Ruotsi ei ole yhteispohjoismainen kieli.
- Suomen kaksikielisyys ei ole realiteetti vaan poliittinen päätös. Kouluopetuksen pitää olla vapaata politiikasta, eikä näin voi kasvattaa kunnioittamaan tiettyä poliittista päätöstä.

Suomen kouluissa ei ole ainetta nimeltä "ruotsin kieli" vaan "toinen kotimainen". Tämä nimi osoittaa sen, että kysymyksessä on poliittinen päätös, jonka perusteena on Suomen reilun viiden prosentin ruotsinkielinen vähemmistö. Lisäksi Suomen kouluissa opetettava ruotsi on osaksi suomenruotsia, joten opetus ei ensisijaisesti tähtää pohjoismaiseen yhteistyöhön.

Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelmassa perustelu vieraiden kielten opiskelulle on seuraava: "Vieraan kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia toimia erikielisissä viestintätilanteissa. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa hänet ymmärtämään ja arvostamaan myös muiden kulttuureiden elämänmuotoa." Ruotsin kieli voitaisiin siis katsoa vieraaksi kieleksi – jota se todellisuudessa myös on suomenkielisille – ja ruotsi voisi olla valinnainen kieli kuten muutkin vieraat kielet (myös englanti on säädösten mukaan valinnainen kieli kouluissa).

”Vuosina 1991- 92 toiminut tuntijakotyöryhmä esitti kahden pakollisen kielen opiskelua siten, että englannista tehtäisiin pakollinen kieli ja toinen kotimainen muuttuisi vaihtoehtoiseksi saksan, ranskan ja venäjän kanssa (Piri 2001: 171-173). Koulut olisivat olleet velvoitettuja joka tapauksessa järjestämään yläasteella toisen kotimaisen kielen opetusta. Työryhmän ehdotusta ei hyväksytty.”
– Kari Sajavaara, 2006. Kielivalinnat ja kielten opiskelu.

Pakkoruotsille ei ole olemassa yleissivistäviä, tarpeeseen pohjautuvia, pedagogisia tai muitakaan rationaalisia perusteluja. Koulujen pakkoruotsi on puhtaasti poliittinen päätös. Koulujen opetuksen tulisi kuitenkin olla poliittisesti sitoutumatonta.

”Entäpä, jos opiskelijan pitäisi hallita alallaan jokin muu kieli, sellainen kieli, jota hän ei ole valinnut tai edes voinut valita aineekseen koulussa? Mihin hän voi sijoittaa tällaiset kieliopinnot, jotka vaativat runsaasti aikaa? ”Professionaalisen” tai ”akateemisen” taitotason (B2, C1) saavuttaminen uudessa kielessä vaatii yliopisto-opiskelijalta vähintään lukukauden mittaista kokopäiväistä opiskelua: “Even a highly educated non-native speaker will – – have to invest some 600-800 hours in order to reach a similar level [i.e. B2, C1] in a foreign language; this constitutes half an academic year if he or she has no prior knowledge of the language and works on it full-time.” (Multilingual Approaches in University Education: Challenges and Practices. Ed. by Charles van Leeuwen & Robert Wilkinson. Universiteit Maastricht, 2003.) Tilaa uuden kielen opiskeluun tulisi löytyä niin kandidaatti- kuin maisteritason vapaasti valittavista opinnoista. Yliopistotutkinnoissa tulisi olla tilaa myös yksilöllisille tavoitteille. Jos opiskelija tarvitsee uutta kieltä esimerkiksi vain tutkimuksenteon tueksi (ns. tool language), hänen pitäisi voida ottaa sellainen ohjelmaansa.”
– P. Forsman Svensson, Tuija Nikko: Kieli- ja viestintäopinnot uusissa tutkinnoissa, Korkeakoulutieto 1/2004

Maan pääväestön kieli on aina maan yhteinen kommunikointikieli ja Suomen ruotsinkieliset opettelevat suomea koulussa. Suomessa kuitenkin koko väestö opettelee peruskoulusta korkeakouluun ruotsia ruotsinkielisten – 290 000 henkilön takia – jotka ovat alueellisesti keskittyneet muutamiin etelä- ja länsirannikon kuntiin ja joista suurin osa on todellisuudessa kaksikielisiä.

"Jos ruotsinkielisten määrävähemmistöasema riittää ruotsin kielen pakolliseen opetukseen Suomessa, milloinkahan saman logiikan mukaan pakkoruotsi ulotetaan koko Euroopan Unionin laajuiseksi?"
– Nikolas Ojala

Ylioppilaskirjoituksista pakkoruotsi on poistunut, mutta pakkoruotsi ei ole lukiosta poistunut, ja tämän vuoksi noin 85 prosenttia (2005) kirjoittaa edelleen ruotsin ylioppilaskirjoituksissa. Lukiossa opiskeleva, joka haluaisi kirjoittaa esimerkiksi englannin ja saksan, joutuu lukemaan kolmea kieltä kahden sijasta. Tämän vuoksi on paljon mielekkäämpää kirjoittaa ruotsi kuin jokin muu kieli, koska ruotsia on joka tapauksessa opeteltava.

YLEn MOT-ohjelma 16.1.2006, "Tynkäkoulutuksella huippuosaamista": "Peruskoulun ja lukion päättävillä matemaattis-luonnontieteelliset valmiudet ovat vähentyneet".

Ylioppilastutkinnon rakennekokeilu aloitettiin vuonna 1994 29 lukiossa. Alun perin kokeilun kestoksi määrättiin vuodet 1995 – 1998. Kuitenkin kokeilua jatkettiin siten, että viimeinen rakennekokeilun mukainen tutkintokerta oli syksyllä 2003.
Ylioppilastutkinnon rakenneuudistus. jossa pakkoruotsi poistui ylioppilaskirjoituksista, sai vauhtia vasta vuonna 2004, kun 40 000 lukiolaista teki lakon maaliskuussa 2004 vaatien ylioppilastutkinnon uudistamista valinnaisemmaksi.

"Tutkimuksen mukaan 4 prosenttia pohjoismaisessa yhteistyössä mukana olevista finneistä ymmärtää, mitä tanskalaiset puhuvat. Mitä se sellainen yhteistyö on? Ikävää tosin on tuo yksipuolinen englanninkin suosiminen. Komissiossa opin sympatisoimaan ranskaa ja ranskalaisia. Niitä pidetään arrogantteina, mutta on hienoa, että sillä aikaa, kun suomalainen murisee mutta sopeutuu, ranskalainen lähtee torvet soiden kaduille pienestäkin syystä. Jos ette muuta sanaa ranskasta tiedä, painakaa mieleenne sana la grève, 'lakko'. Ja poliitikot joutuvat kuuntelemaan kansan ääntä myös vaalien välillä." – Kari Paaso, ohjelmajohtaja WHO:n Euroopan toimistossa Kööpenhaminassa, Dialogi 4/2006

Lue myös: Kielivapaus palautettava yliopistoihin

Lue mielenosoituksista Ranskassa

Valtakunnalliset opiskelijajärjestöt