Suomen kielipolitiikka ja kieltenopetus

Suomen kielipolitiikka vs. demokratia

Tämä sivu tuo esille sen, että Suomen kielilainsäädäntö ei perustu demokratian periaatteisiin vaan demokratian periaatteiden vastaiseen poliittiseen päätökseen, jossa 5,5 prosentin väestönosalle annetaan sama painoarvo kuin 92 prosentin väestönosalle poliittisella termillä "toinen kotimainen". Näin ollen Suomen kieli- ja koululainsäädännössä yksi ruotsinkielinen vastaa 17:ää suomenkielistä.

”Tyypillinen esimerkki välillisestä syrjinnästä on rekrytointitilanne, jossa työnhakijoilta edellytetään maan virallisen kielen täydellistä hallintaa, vaikka kielen hallinta ei olisikaan välttämätön edellytys kyseisen työn menestyksellisen suorittamisen kannalta. Tällöin toiminnan seurauksena, joskaan ei aina ilmeisenä tarkoituksena, on karsia potentiaalisten työnhakijoiden joukosta etupäässä maahanmuuttajia.”
– Syrjinnän vastainen käsikirja, 2003. International Organization for Migration (IOM).

IOM katsoo että rekrytointi, jossa työnhakijoilta edellytetään maan virallisen kielen täydellistä hallintaa, vaikka kielen hallinta ei olisi välttämätöntä työssä, syrjii maahanmuuttajia. Suomessa vallitseva tilanne, jossa työnhakijoilta usein edellytetään, ei vain yhden kielen, vaan maan kahden kansalliskielen hallintaa, vaikka usein ainakaan ruotsin hallinta ei olisi välttämätöntä työssä, on vielä enemmän syrjivä.

Vuoden 2004 alusta astui Suomessa voimaan Paavo Lipposen 2. hallituksen läpiviemä uusi kielilaki. Lain sanotaan syntyneen laajan ja lähes yksimielisen parlamentaarisen päätöksentekoprosessin tuloksena. Lakia valmistelleen kielilakikomitean kokoonpanosta (pj., jäsenet, asiantuntijat, sihteerit) oli puolet ruotsinkielisiä ja loputkin oletettavasti sellaisia, joiden tiedettin jo etukäteen suhtautuvan myönteisesti ruotsin kielen vahvaan asemaan Suomessa. Kielilakikomitea pyysi mietinnöstään lausuntoa 155 taholta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lausuntojen kritiikkiä olisi huomioitu. Lausuntojen pyytäminen on käytäntö Oikeusministeriön lakeja valmistelevissa työryhmissä, jolla prosessi saadaan näyttämään objektiiviselta. Kansalaiskeskustelua laista ei haluttu (ks. Median sensuuri)

Kielilain mukaan viranomaisten on oma-aloitteisesti järjestettävä asiointi ja palvelut niin, että kansalaiset voivat asioidessaan käyttää suomea tai ruotsia. Lakiin sisältyy erityinen säännös toimenpiteistä kielellisten oikeuksien edistämiseksi. Uutta on myös se, että valtioneuvoston tulee antaa vaalikausittain kertomus eduskunnalle kielellisten oikeuksien toteutumisesta. Oikeusministeriön tueksi seurantatehtävien hoitamiseksi perustettiin uusi kieliasiain neuvottelukunta ja kaksi uutta virkaa kielilain täytäntöönpanon seurantaan liittyviin tehtäviin. Laki koskee myös valtion ja kuntien liikelaitoksia sekä sellaisia yksityisiä, jotka valtion ja kuntien toimeksiannosta tuottavat näiden palveluja. Tämän lisäksi kaksikielisen viranomaisen pitää huolehtia siitä, että opasteet ja kilvet sekä lomakkeet ja esitteet ovat näkyvästi esillä molemmilla kielillä.

Suomen kielilain mukaan kunta, jossa vähemmistön kieltä puhuu äidinkielenään (kuka tahansa voi rekisteröityä ruotsinkieliseksi, toim.huom.) vähintään kahdeksan prosenttia (8 %) asukkaista tai 3 000 henkeä, on kaksikielinen. Vähemmistökielen osuuden pudotessa alle kuuden prosentin
(6 %), kunta muuttuu yksikieliseksi.

Esimerkiksi Helsingissä on yli puoli miljoonaa asukasta. Kielilain mukaan jo
3 000 ruotsinkielistä, noin 0,5 %, tekee Helsingistä kaksikielisen, jolloin kaikki edellä mainittu pysyy voimassa. Vanha kielilaki vuodelta 1922, jolloin Suomessa oli noin kaksi kertaa enemmän ruotsinkielisiä, ei tällaista tuntenut: "Virka- tai itsehallintoalue, joka käsittää yhden kunnan, katsotaan yksikieliseksi, jos kunnassa on ainoastaan samankieliseksi, asujamia tai jos siinä asuvien toiskielisten luku on pienempi kuin 10 % asujamiston koko määrästä, mutta kaksikieliseksi, jos toiskielisten luku nousee tähän prosenttimäärään."

Kaksikielisen kunnan määritelmää on muutettu sitä mukaa, kun ruotsinkielisten määrä on vähentynyt. Prosenttiluvun rinnalle otettiin absoluuttinen luku 5 000 vuonna 1962, kun Turussa ruotsinkielisten määrä laski alle lain määrittelemän kahdeksan prosentin. Vuonna 1975 muutetttiin em. luku lukuun 3 000, kun Turussa ruotsinkielisten määrä laski alle lain määrittelemän kuuden prosentin.

Valtiovarainministeriö asetti lokakuussa 2003 työryhmän selvittämään sitä, miten asiointi ja palvelut voidaan käytännössä järjestää siten, että uuden kielilain tavoitteet toteutuvat. Työryhmän puheenjohtaja sekä 5/8 asiantuntijoista oli ruotsinkielisiä. Työryhmä on raportissaan kartoittanut sitä, miten palvelut ja asiointi voidaan järjestää kansalliskielillä - suomella ja ruotsilla. Työryhmän jatkotyö kohdistuu mm. henkilöstöpolitiikkaan ja toiminnan laadun kehittämiseen niin, että kielinäkökulma otetaan kaikessa huomioon. Oikeusministeriö seuraa kielilain täytäntöönpanoa ja soveltamista.

Kaikki edellä mainittu vaatii lisää taloudellisia resusseja sekä sen, että suurelta osalta niitä, jotka hakevat tai ovat valtion, kaksikielisen kunnan, valtion tai kuntien liikelaitosten tai yksityisten yritysten palveluksessa, jotka valtion tai kaksikielisen kunnan toimeksiannosta tuottavat näiden palveluja, vaaditaan ruotsin kielen taitoa, koska Suomessa on noin *5,1 % kansalaisia, joiden äidinkieleksi on rekisteröity ruotsi. * Ahvenanmaata ei voida laskea mukaan kielipolitiikkaa koskevissa kysymyksissä, sillä Suomen kielilaki ei koske Ahvenanmaata. Ahvenanmaa on yksikielisesti ruotsinkielinen itsehallintoalue.

Kielilaki alentaa taloudellisia resursseja myös yksityisissä yrityksissä, jotka kaksikielisen viranomaisen tai kunnan toimeksiannosta tuottavat palveluja, koska näiden pitää tuottaa palvelut myös ruotsin kielellä. Yleensä tämä on turhaa, koska kaksikielisissä kunnissa, joissa on vain muutama prosentti ruotsinkielisiä, osaavat nämä hyvin suomea. Vuonna 2004 keskimäärin 42 prosenttia kuntien peruspalveluista, joihin kuuluvat muun muassa sosiaali- ja terveydenhuolto, tuotettiin muilla järjestelyillä kuin kunnan omana toimintana.

Paavo Lipponen sai Folktingetin kultaisen ansiomitalin tunnustuksena merkittävästä työstään Suomen ruotsinkielisen väestön hyväksi. Perusteluissa mainittiin erityisesti Paavo Lipposen panos uuden kielilain valmistelun yhteydessä ja hänen asemansa koko kielilakiuudistuksen takuumiehenä. Kielilakikomitean puheenjohtaja Hallberg sai Ruotsilta kunniamitalin ja komitean sihteeri Palmgren palkittiin työstään stipendillä erään ruotsinkielisen yhteisön taholta.

Ote korkeakoulujen tutkintosäännöistä: "Toisen kotimaisen kielen koe on pakollinen kaikille tutkintoa suorittaville. Kotimaisten kielten opinnoissa opiskelijan tulee saavuttaa sellainen suomen ja ruotsin kielen taito, joka valtion virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella."

Yliopistoissa ja korkeakouluissa on koulutusalasta riippuen 2 – 6 opintoviikkoa (ov) pakollisia ruotsin kielen opintoja (nykyään käytössä on opintopiste (op), opintoviikko on yleensä noin 1,5 op). Esimerkiksi teknisten alojen ammattikorkeakoulussa ammattikoulupohjainen opiskelija opiskelee jopa 9 opintopistettä ruotsia saavuttaakseen tutkintosäännön mukaisen ruotsin taidon, jota hän ei yleensä käytännössä tarvitse, sen sijaan että hän opiskelisi teknisillä aloilla ensisijaisesti tarvittavia kieliä, englantia ja saksaa. Tradenomin opinnoissa, myös ylioppilaspohjaisena, voi olla jopa 10 opintopistettä pakollista ruotsia.

Ote kielilainsäädännöstä: "Valtion henkilöstöltä, jolta edellytetään säädettynä kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkintoa, vaaditaan kaksikielisessä viranomaisessa viranomaisen virka-alueen väestön enemmistön kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Yksikielisessä viranomaisessa edellytetään viranomaisen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa."

Edellisestä poiketen vaativat jotkut kunnat - pääasiassa ne, joissa Rkp on suurin puolue kunnanvaltuustossa - virkoihin kuitenkin tyydyttävän sijasta hyvää ruotsin taitoa (mm. Turku, jossa on 5,2 % ruotsinkielisiä). Vaatimus hyvästä taidosta ruotsin kielessä rajaa hakijat äidinkieleltään ruotsinkielisiin tai ainakin ruotsinkielisestä korkeakouluista valmistuneisiin. Tämä on siis keino, jolla järjestetään ruotsinkieliset pätevien suomenkielisten edelle työnhaussa.

Oikeusministeriö Kielipalveluseminaarissa 18.11.2003: "Perustuslaissa säädetään vielä, että maamme suomen- että ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan – mutta on huomattava, ettei samanlaisten perusteiden mukaan merkitse "samalla tavalla", eikä myöskään "samassa laajuudessa". Käytännön ratkaisut saattavat näyttää erilaisilta kieliryhmien osalta. Esimerkiksi kaksikielisen kunnan vähemmän käytetyllä kielellä voidaan palveluja tarjota tietyissä pisteissä – kunhan huolehditaan siitä, että kuntalaiset tietävät, mistä omakielistä palvelua saa. Yksikielisten terveyskeskuksien perustamista on myös pohdittu – nimenomaan jommankumman kieliryhmän oikeuksien toteuttamiseksi. Uusi kielilaki onkin joustava: kielellisistä tarpeista on toki huolehdittava perustuslain edellyttämällä tavalla, mutta ratkaisu siitä, miten tämä parhaiten tapahtuu, jätetään viranomaisten itsensä harkittavaksi. Varsinkin kuntia ajatellen tämä on luonteva ratkaisu, sillä näin kuntien itsehallintoa kunnioitetaan – ja käytännön ratkaisut kunnissa voivat näyttää erilaisilta, esimerkiksi riippuen kunnan koosta."

Edellisestä huolimatta valtion viranomaiset ja monet kunnalliset viranomaiset (esim. sairaanhoitopiirit) vaativat kokonaisilta ammattiryhmiltä ruotsin taitoa, vaikka kaksikielisiä kuntia on vain rannikkoseudulla ja näissä kunnissa voi asuu usein vain muutama prosentti ruotsinkielisiä (esim. Vantaa 3,2 %, Helsinki 6,3 %, Espoo 8,6 %, Turku 5,2 %).

Hej, come on! Olen itse ruotsinkielinen, eikä missään saa palveluja oikeasti ruotsiksi – HUSissakaan. Please, tyypit vain peilaamaan suutamme eikä tämmöistä pelleilyä.
– Nimim. "Finlandssvensk" hammaslääkäreiden kielitaitovaatimuksista, HS Keskustelut, 27.2.2006

Alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskeva eurooppalainen peruskirja lähtee mm. seuraavanlaisista toimenpiteistä kielten suojelemisessa. Vaikka peruskirjassa "alueellinen kieli tai vähemmistökieli" ei tarkoita valtion virallista kieltä, on ruotsi reaalisesti vähemmistökieli sekä vain alueellinen kieli Suomessa.

7 artikla
Tavoitteet ja periaatteet
1. g) järjestetään vähemmistökielialueilla muillekin kuin alueellista kieltä tai vähemmistökieltä käyttäville mahdollisuus oppia halutessaan kyseistä kieltä

9 artikla
Oikeusviranomaiset
1. Tuomiopiireissä, joissa alueellisten kieltä tai vähemmistökieltä käyttävien asukkaiden lukumäärä on riittävä oikeuttaakseen seuraavat toimenpiteet, sopimuspuolet sitoutuvat kunkin kielen tilanne huomioon otteen ja sillä edellytyksellä, etteivät tämän kappaleen mukaiset helpotukset tuomarin mielestä vaikeuta oikeuden toteutumista
a) rikosoikeudellisissa oikeudenkäynneissä
i) määräämään, että tuomioistuimet käyttävät oikeudenkäynnissä asianosaisen pyynnöstä alueellista kieltä tai vähemmistökieltä

10 artikla
Hallintoviranomaiset ja julkiset palvelut
3. Sopimuspuolet sitoutuvat vähemmistökielialueilla hallintoviranomaisten ja niiden puolesta toimivien henkilöiden tarjoamien julkisten palvelujen osalta, kunkin kielen tilanne huomioon otteen ja sikäli kuin voidaan kohtuudella katsoa mahdolliseksi, varmistamaan
a) että alueellista kieltä tai vähemmistökieltä käytetään palveluja tarjottaessa,
b) että vähemmistökieltä käyttävät henkilöt voivat jättää hakemuksia ja saada niihin vastauksia näillä kielillä

Yksilöllä on tänä päivänä oikeus määrittää uskonnollinen ja seksuaalinen identiteettinsä, ja esim. mahdollisuus kieltäytyä tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta koulussa. Näin siitäkin huolimatta että yhteiskuntamme keskeiset arvot ja toimintatavat oikeuslaitosta myöten perustuvat pitkälti kristilliseen etiikkaan. Uskonvapaus ja oikeus seksuaalisen suuntautumisen toteuttamiseen ovat yksilön oikeuksia ja niistä on säädetty laissa demokraattisin perustein.
Kielellinen identiteetti ja “suuntautuneisuus” eri kieli- ja kulttuuripiireihin kuuluvat ilman muuta yksilön oikeuksiin. Tai niiden pitäisi kuulua. Kieltä koskevasta lainsäädännöstä pitäisi päättää demokratian periaattein, jossa jokaisen kansalaisen ääni on yhtä arvokas.
Äidinkielemme suomi on meille kaiken opimisen, ajattelun ja omintakeisen kulttuurimme perusta, jota ainoana kansana maailmassa voimme vaalia. Vain harvoilla on suomen rinnalla ruotsi läheisimpänä kielenä. Yhä useammalla meistä on myös läheisiä sukulaisuus- tai ystävyyssiteitä muualle Eurooppaan tai sen ulkopuolelle. Myös kaksikielisyys voi yhä useammiin tarkoittaa suomen rinnalla jotain muuta kuin ruotsia. Henkilökohtainen identiteetti, myös kielellinen, on yksilön perusoikeus ja viime kädessä oman henkilökohtaisen tilanteen mukainen ratkaisu, johon valtio ei voi, eikä pidä edes yrittää, kajota. ”
– Nimim. Tasa-arvoa ja demokratiaa, Kaupunkilainen-blogi, 12.9.2007

Kielellinen demokratia käytännössä

Suomen lainsäädännössä suomi ja ruotsi ovat tasavertaisia kieliä. Tällä tasavertaisuudella perustellaan myös koulujen ainetta "toinen kotimainen". Lainsäädännön tasavertaisuus-käsitteen voisi kuvailla seuraavasti: Yleisötapahtumaan ostetaan istumapaikka 18 henkilölle, joista yksi on ruotsinkielinen. Jotkut tahot alkavat vaatia, että ruotsinkieliselle tulee ostaa 17 paikkaa tasavertaisuuden nimissä, sillä suomenkielisillekin on 17 paikkaa. Todellisessa tasa-arvossa ostetaan yksi istumapaikka henkeä kohden äidinkieleen katsomatta.

Tasavertaisuudesta on siis todellisuudessa tehty epätasa-arvoa. 5,6 ja 93,6 prosentin väestönosien kielillä on lähes samanlainen painoarvo: yksi ruotsinkielinen vastaa 17:ää suomenkielistä.

Kielitaitovaatimuksiin, palveluihin ja yliopistojen kiintiöihin tulisi tuoda todellinen tasa-arvo, jossa yksi ruotsinkielinen vastaa yhtä suomenkielistä. Tasa-arvoa ei ole esimerkiksi se, että ruotsin taitoa vaaditaan kokonaisilta ammattiryhmiltä, vaikka viranomaisen alueella asuisi vain muutama prosentti ruotsinkielisiä. Valtion viroissa ruotsintaitovaatimukset koskevat koko maata, vaikka kaksikielisiä kuntia on ainoastaan rannikkoseudulla.

Demokratiassa palvelut ja kielitaitovaatimukset suhteutetaan väestömäärään. Tähän taas päästään esimerkiksi eriyttämällä suomen- ja ruotsinkieliset palvelut mahdollisimman pitkälle toisistaan. Tällöin myös pystytään takaamaan nykyistä paremmin ruotsinkieliset palvelut, joihin ruotsinkieliset eivät monestikaan ole tyytyväisiä nykyisestä kielilainsäädännöstä huolimatta.

Kielellinen aluejako

Saamenkielisten kielelliset oikeudet on turvattu vuonna 2004 voimaan tulleella Saamen kielilailla, joka on voimassa alueellisesti (ks. 2 §). Ruotsinkielisten kielelliset oikeudet voitaisiin turvata vastaavalla lailla, joka olisi voimassa Uudellamaalla, Turunmaalla ja Pohjanmaalla.

Saamen kielilaki

Ote:
1 §
Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on osaltaan turvata perustuslaissa säädetty saamelaisten oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.
Tässä laissa säädetään saamelaisten oikeudesta käyttää omaa kieltään tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa sekä julkisen vallan velvollisuuksista toteuttaa ja edistää saamelaisten kielellisiä oikeuksia.
Tavoitteena on, että saamelaisten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja hyvään hallintoon taataan kielestä riippumatta sekä että saamelaisten kielelliset oikeudet toteutetaan ilman, että niihin tarvitsee erikseen vedota.

2 §
Lain soveltamisala
Viranomaisia, joihin tätä lakia sovelletaan, ovat:
1) Enontekiön, Inarin, Sodankylän ja Utsjoen kuntien toimielimet sekä sellaisten kuntayhtymien toimielimet, joissa joku näistä kunnista on jäsenenä;
2) ne tuomioistuimet ja valtion piiri- ja paikallishallinnon viranomaiset, joiden virkaalueeseen edellä mainitut kunnat kokonaan tai osittain kuuluvat;
3) Lapin lääninhallitus ja sen yhteydessä toimivat toimielimet;
4) saamelaiskäräjät, saamelaisasiain neuvottelukunta ja kolttalain (253/1995) 42 §:ssä tarkoitettu kyläkokous;
5) valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies;
6) kuluttaja-asiamies ja kuluttajavalituslautakunta, tasa-arvovaltuutettu ja tasa-arvolautakunta, tietosuojavaltuutettu ja tietosuojalautakunta sekä vähemmistövaltuutettu;
7) Kansaneläkelaitos ja maatalousyrittäjien eläkelaitos; sekä
8) ne valtion hallintoviranomaiset, jotka muutoksenhakuviranomaisina käsittelevät edellä mainitussa hallintoviranomaisessa vireille tulleita asioita.

Tulkkaus

Varteenotettava menettelytapa on myös asiointitulkkauspalveluiden käyttö.
Kielilaki 18 §
"Jos jollakulla on lain mukaan oikeus käyttää omaa kieltään, mutta viranomaisen kieli tai asian käsittelykieli on toinen, viranomaisen on järjestettävä maksuton tulkkaus, jollei se itse huolehdi tulkkauksesta - -."

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 5 §
"Jos terveydenhuollon ammattihenkilö ei osaa potilaan käyttämää kieltä taikka potilas ei aisti- tai puhevian vuoksi voi tulla ymmärretyksi, on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava tulkitsemisesta."

Eri puolella Suomea toimii tällä hetkellä (2006) seitsemän alueellista asioimistulkkikeskusta, joita kunnat ylläpitävät. Tulkkaus tapahtuu joko paikan päällä tai etätulkkauksena puhelimen tai videon välityksellä.

– Tulkin välityksellä käyty keskustelu lisää kielellistä tasa-arvoa, sillä keskustelijat voivat käyttää omaa äidinkieltään
– Väärinkäsitysten mahdollisuus pienenee
– Tulkkaus säästää aikaa ja voimavaroja

Ote eduskunnan työjärjestyksestä
76 §
"Suomenkielisten puheenvuorojen sisältö sekä puhemiehen ehdotukset äänestysjärjestykseksi ja ainoastaan suomeksi esittämät ilmoitukset tulkataan ruotsinkielisille edustajille yksityisesti, jos he sitä haluavat. Valiokunta päättää valiokunnan kokouksissa tarvittavasta tulkkauksesta. Valiokunnan jäsenelle tulkataan kokouksen kulku kuitenkin yksityisesti hänen sitä halutessaan."

Lainsäädäntöä