Suomen kielipolitiikka ja kieltenopetus

Onko Suomi kaksikielinen maa?

Huom! Tällä sivulla olevat tiedot väestömääristä ja kunnista saattavat olla vanhentuneita.

Tämä sivu tuo esille sen, että väittämä "Suomi on kaksikielinen maa" ei perustu realiteetteihin, vaan kyse on yksilön henkilökohtaisesta asenteesta Suomessa puhuttuihin kieliin. Katsottaessa realiteetteja Suomea voidaan pitää joko yksikielisenä tai monikielisenä maana, mutta ei kaksikielisenä. Suomen kaksikielisyys on faktoidi.

Suomi on kaksikielinen valtio siinä mielessä, että perustuslain mukaan Suomessa on kaksi kansalliskieltä. Suomi säilyy kaksikielisenä, vaikka kieli- ja koululainsäädäntöä muutettaisiin – eli pakkoruotsi poistettaisiin – sillä kieli- tai koululainsäädännön muuttaminen ei vaadi perustuslain muuttamista.

Ruotsinkielisiä asuu vaihtelevassa määrin Suomessa sinisillä alueilla. Vaalea alue on suomenkielistä aluetta. Klikkaa karttaa nähdäksesi tarkempi kuva.

Suomi ei ole kaksikielinen valtio sen vuoksi, että suomenkieliset puhuvat ruotsia vaan sen vuoksi, että Suomessa on kaksi pääkieliryhmää: suomenkieliset ja ruotsinkieliset. Yhdenkään suomenkielisen ei tarvitse osata ruotsia, jotta Suomi on kaksikielinen. Suomen kaksikielisyyteen riittää se, että ruotsinkieliset puhuvat ruotsia ja suomenkieliset puhuvat suomea.

Myöskään kommunikointiin kieliryhmien välillä ei tarvita kahta kieltä vaan yksi yhteinen kieli riittää. Jos valtiossa on valtakieli, on luonnollisesti tämä kieli yhteinen kommunikointikieli. Suomessa selkeä valtakieli on suomi. Tästä poiketen viranomaiset voivat tarjota palveluitaan eri kielillä.

Suomen väestöstä äidinkieleltään suomenkielisiä on 91,2 %, ruotsinkielisiä 5,5 % ja saamenkielisiä 0,03 %. Muita kieliä äidinkielenään puhuvia on 3,3 %. (Tilastokeskus. Suomen väestö 2007. www.stat.fi.)

”Vaikka Suomen muunkielisten määrä onkin muihin Euroopan maihin verrattuna pieni, voidaan Suomea nykyisin pitää monikielisenä maana.”
(Oikeusministeriö. Valtioneuvoston kertomus kielilainsäädännön soveltamisesta 2006. Verkkojulkaisuna: www.om.fi.)

”Noin viidesosalla kaikista suomenruotsalaisista (ahvenanmaalaiset mukaan lukien 57 000, joka on noin yksi prosentti Suomen väestöstä, toim.huom.) suomen kielen taito on heikko tai olematon, loput käyttävät suomea vaihtelevassa määrin arkielämässään tai työkielenä. Kaksikielisyyden tarve ja siksi myös asenne ilmiötä kohtaan vaihtelee ruotsinkielisessä Suomessa. Etelä-Suomen kaupunkitaajamissa käytännössä kaikkien työssä käyvien suomenruotsalaisten on oltava kaksikielisiä ja osattava suomea hyvin. Niissä solmitaan myös paljon avioliittoja kielirajan yli. Ahvenanmaalla ja Pohjanmaalla tilanne on toinen. Siellä yksityis- ja työelämä sujuu helposti yksinomaan ruotsiksi ja siellä voi törmätä näkemykseen, jonka mukaan kaksikieliset suomenruotsalaiset ovat vähemmän suomenruotsalaisia kuin muut.”
(Folktinget, 2003. Suomenruotsalaiset. Verkkojulkaisuna: www.folktinget.fi.)

Folktingetin kyselytutkimuksessa Suomenruotsalainen identiteetti 32 prosenttia vastanneista suomenruotsalaisista ilmoitti suomen kielen olevan heille äidinkielen vertainen kieli. Näin ollen voitaisiin sanoa, että Manner-Suomessa on ruotsinkielisiä 3,5 %, loput ovat kaksikielisiä, suomenkielisiä, saamenkielisiä tai muunkielisiä, josta suurin ryhmä on venäjänkieliset.

”Jos taas kysytään, miten hyvin suomenruotsalaiset katsovat osaavansa suomea, useat barometritutkimukset osoittavat, että 45 % katsoo osaavansa suomea täydellisesti tai lähes täydellisesti.”
(Folktinget, 2006. Identitet och framtid - Suomenruotsalainen identiteetti. Verkkojulkaisuna: www.folktinget.fi.)

”Mitä kaksikielisyys Suomessa tarkoittaa? Suomessa on kaksi kansalliskieltä, suomi ja ruotsi. Kaksikieliset avioliitot ovat yleistyneet Suomessa kaiken aikaa ja tätä nykyä maassa on noin 42 000 kaksikielistä kotitaloutta. Perheistä, joissa toinen vanhemmista puhuu suomea ja toinen ruotsia, miltei 70 prosenttia lapsista on merkitty väestötietojärjestelmään ruotsinkielisiksi. Mitä muita kieliä Suomessa puhutaan? Suomessa noin 3 prosentilla väestöstä on jokin muu äidinkieli kuin suomi tai ruotsi. Saamelaisilla, romaneilla ja viittomakieltä käyttävillä henkilöillä on erityisiä kielellisiä oikeuksia. Yhteensä Suomessa arvioidaan puhuttavan noin 130 muuta kieltä, joista viisi tavallisinta ovat venäjä, viro, englanti, somali ja arabia.”
(Folktinget. Ge ditt barn en gåva - Anna lapsellesi lahja.)

Edellinen tarkoittaa sitä, että ruotsinkielisten osuus Suomessa on saatu pysymään yli 5 %:n sillä, että täysin kaksikielisissä perheissä, joissa lapset voitaisiin rekisteröidä suomenkielisiksi, rekisteröidäänkin lapset huomattavasti useammin ruotsinkielisiksi. Lasta ei Suomessa voi rekisteröidä kaksikieliseksi.

Aidosti kaksikielisiä alueita Suomessa on kolme: Itä-Uudenmaan maakunta, lounaisrannikon rannikkokunnat välillä Kirkkonummi – Ahvenanmaa sekä Pohjanmaan maakunta. Näiden alueiden ulkopuolella ei Suomessa ole ainoatakaan kaksikielistä kuntaa (kielilainsäädännössä saamen kieli ei tee kunnasta kaksikielistä).

Alun perin kielilainsäädännössä kaksikielisen kunnan rajana on ollut 10 %. Esimerkiksi kaikissa pääkaupunkiseudun kaupungeissa (Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa) ruotsinkielisiä on alle 10 %. Yhteensä ruotsinkielisiä em. kaupungeissa on 6,5 %. Turussa ruotsinkielisiä on 5,2 % (v. 2006).

Suomen suurimmista kaksikielisistä kaupungeista Helsingissä, Vantaalla ja Turussa asuu enemmän ulkomailta tulleita kuin ruotsinkielisiä. Suomen maakuntia katsottaessa suurin osa suomalaisista asuu maakunnassa, jossa on enemmän venäjänkielisiä kuin ruotsinkielisiä. (Tilastokeskus, 2005. Kieli iän ja sukupuolen mukaan maakunnittain.)

Manner-Suomessa on 416 kuntaa (v. 2006), joista 26 kunnassa on enemmistön (yli 50 %) kielenä ruotsi, mikä on 6,25 % kaikista kunnista. Näistä yksikielisesti ruotsinkielisiä (kunnassa alle 3 000 suomenkielistä) on kolme: Närpiö, Luoto ja Korsnäs, jotka kaikki sijaitsevat Pohjanmaan maakunnassa. Kuntien määrään katsominen ei kuitenkaan anna oikeaa kuvaa, sillä kuntien väestömäärä vaihtelee erittäin paljon (esim. vuonna 2006 Helsingissä oli n. 565 000 asukasta, Iniössä n. 250 asukasta). Ruotsienemmistöiset kunnat ovat pieniä kuntia.

Manner-Suomen kunnat, joissa ruotsi on enemmistön kieli:
Itä-Uudenmaan maakunta:
Pernaja ja Liljendal.
Lounaisrannikko välillä Kirkkonummi – Ahvenanmaa:
Inkoo, Karjaa, Tammisaari, Dragsfjärd, Kemiö, Korppoo, Nauvo, Västanfjärd Parainen, Iniö, Houtskari.
Pohjanmaan maakunta:
Kristiinankaupunki, Närpiö, Korsnäs, Kruunupyy, Maalahti, Maksamaa, Mustasaari, Oravainen, Pedersöre, Pietarsaari, Uusikaarlepyy, Vöyri, Luoto.

Virallisissa lähteissä Ahvenanmaan kunnat lasketaan Suomen ruotsinkielisten kuntien joukkoon, jolloin saadaan tilastoihin 16 ruotsinkielistä kuntaa lisää. Ahvenanmaalla on noin 26 000 asukasta eli kuntaa kohden keskimäärin n. 1 600 asukasta. Suomen kielilainsäädäntö ei kuitenkaan koske Ahvenanmaata.

Esimerkki Suomen kaksikielisyydestä: Etelä-Karjalan maakunnassa on noin 135 000 asukasta, näistä yli 2 000 venäjänkielisiä. Ruotsinkielisiä on alle 200. Maakunnassa valtion virkoihin vaaditaan todistus ruotsin taidosta ja valtion viranomaisten tulee antaa palvelua suomeksi sekä ruotsiksi.

Helsingin Sanomat 28.12.2005: "Rkp:n puheenjohtaja ympäristöministeri Jan-Erik Enestam haluaisi palauttaa toisen kotimaisen kielen pakolliseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksiin. Muuten maan kaksikielisyys on vaarassa." Enestam tuo esille sen, että Suomen kaksikielisyys on olemassa vain, jos suomenkieliset pakotetaan opettelemaan ruotsia. Koko Suomea koskeva kaksikielisyys on keinotekoinen ja perustuu suomenkielisille asetettuhin ruotsin taidon vaatimuksiin. Luonnollinen kaksikielisyys rajoittuu Suomessa Uudenmaan, Turunmaan ja Pohjanmaan rannikkoseuduille.

Mikä tekee maasta kaksikielisen? On lukemattomia maita, joissa on kielivähemmistöjä. Esim. Ruotsista , Virosta ja Saksasta näitä vähemmistöjä löytyy. Ovatko nämä maat kaksikielisiä maita? Eivät. Eikö olisi siis parempi puhua Suomestakin kaksikielisenä valtiona. Tämä väite perustuu logiikkaan, jonka mukaan maata ei voi muuttaa lailla toisenlaiseksi mitä se on, mutta valtion voi.”
– Tuomas Leikkonen, valtiot. yo, Tuomaksen Blogi, 9.8.2006

Eri valtioiden lainsäädännössä kielten nimitykset vaihtelevat sen mukaan, millainen merkitys kielellä on ollut valtion historiassa tai millainen on kielen nykyinen asema. Ranskassa puhutaan tasavallan kielestä, Norjassa maan kielestä, Baltian maissa valtionkielestä. Yleensä puhutaan valtion virallisista kielistä. Kansalliskielet ja viralliset kielet voivat olla myös erikseen valtion lainsäädännössä. Suomen perustuslain 17 §:ssä sanotaan: "Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi." Perustuslaissa mainitaan myös saame ja romani. Lisäksi Suomessa puhutaan yli sataa muuta kieltä, joista puhutuin on venäjä. Virallisen kielen nimikkeellä ei Suomen laissa ole kieliä. Toteamus "Suomi on kaksikielinen maa" ei perustu realiteetteihin, vaan kysymys on yksilön henkilökohtaisesta asenteesta eri kieliin.

Jos katsotaan, että kaksikielinen valtio on sivistyneempi kuin yksikielinen valtio, ja tämän takia koko valtiota kannattaa pitää keinotekoisesti kaksikieisenä, on kolmekielinen valtio vielä sivistyneempi, nelikielinen vieläkin sivistyneempi jne. Jos virallinen kolmekielisyys taas tulee liian kalliiksi, on Suomen etu, että Suomen kaksikielisyys on kielillä suomi ja englanti. Jos esitetään, että ruotsi on sivistävämpi kieli kuin englanti, ei väitteelle löydy perusteluja (ks. sivu Suomen työelämässä tarvitut kielet ja Ruotsin kielen pakollisuuden perustelut). Ajattelu, että englanti on liian vahvassa asemassa Suomessa eikä englannin asemaa pidä tämän takia korostaa, on väärä. Englantia ei voi osata liian hyvin, vaan englannin sotkeutuminen suomen kieleen ja kulttuuriin johtuu suomen kielen liian heikosta arvostuksesta.

Sivun alkuun